Kysymysmerkkiä toisen perään

Mitä ihmettä tälläisessä tilanteessa olisi järkevä miettiä? Haluan elää, mutta en peläten kuolemaa. Ok, mun tilanne ei ole hyvä, mutta mä en tosiaan kaipaa niitä muistokirjotuksia musta ennen kuin mun sydänkäyräni on suora. Tiedän tän asian olevan vaikeaa sulateltavaa paitsi mulle, mutta myös muille. Ei tässä oikein tiedä miten päin pitäisi olisi. Mulla oli suunnitelmia, tai ei vielä heitetä lusikkaa nurkkaan, mulla on suunnitelmia. Mä haluan jättää maaiman jonkun merkin musta, haluan tehdä niitä pikkusia asioita joista nousee hymy huulille myös muille. Jotain ihan pientä vaan mistä mut voi muistaa. Aioin nauttia. Vaikka viikatemies olisi vasta seitsemässadas oveenkolkuttaja niin silti. Jatkan mahdollisuuksien mukaan elämääni kuin ennen. Nyt uskon ihmeeseen. Uskon, että lääkäri heitti mahdollisimman huonoimman ennusteen elinajastani. Kuolema ei tule mulle sattumalta, yhtäkkiä, vaan se tapahtuu pikkuhiljaa. Eikä olo ei ole kuin kuolevalla, joten en kuole nyt. Piste.
Katriina: 'Ihmeet on todellakin mahdollisia ja mä todella toivon, että luonto parantaa sut.. Tuli mieleen, kun joskus pienenä meidän tietokone hajosi ja halusin korjata sen. Keksin päästäni taikasanat ja leikin velhoa. Piruuttani kokeilin lähteekö kone päälle ja sehän käynnistyi ihan normaalisti! Kerroin ton tarinan siksi, että älä missään vaiheessa luovuta! Yritä uskoa ihmeisiin loppuun asti ♥' Olen saanut paljon voimia antavia sanoja teiltä, tutuilta ja tuntemattomilta. Kyyneleiden läpi mä olen niitä lukenut ja jos te uskotte niihin, munkin on pakko.

Eilen pikkuveli tuli kattomaan mua. En oo ikinä ollut ihminen, joka halailisi ja näyttäisi hellyyttään kovin helpolla. Kuitenkin Franssin tehtyä lähtö sanoin melko tyhmästi 'Annatko halin?'. Hän halasi ja hymyili, eikä tilanne ollut yhtään kiusallinen. Pikemminki lämmin, hyväntuoksuinen ja rakastettu.