20 June 2012

Sitä kutsutaan euforiaksi

Luomet lupsahtelevat ja katse lasittuu eteeni. Sormen liikkeet hidastuvat ja toiminta ihmisen kovalevyllä verkastuu. Säpsähdät huomatessasi sinun olevan vielä hereillä. Pieni hymyn häivähdys tavottaa sun huulet kun tajuat nyt olevan hyvä. Nyt on hyvä olla. Levollinen ja raukea olo, hieman höpökin. Sä istut osaston sängyllä ja oikeassa polvessa on elohiiri, mutta se ei haittaa. Keskiviikko 20. päivä kesäkuuta on yhtä suuri kuin yksinäinen valaiseva katulamppu muutoin pimeän metsätien varrella. Mietitään kaikki yksikin, pieni tai suuri, kiva tai enemmän kiva, asia pian jo kuluneelta päivältä. Laitetaan se repeatilla viereen hiljaa ja rauhottavasti pyörimään. Opitaan hetki kerrallaan nauttimaan jokaisesta eletystä päivästä. Edes siitä pienestä hetkestä, edes sen hieman. Näin on hyvä nukahtaa ja ihana herätä, kun taas saa illalla miettiä päivän hyvän asian.Photobucket
Photobucket
Mun päivän valo oli tänään Verna.

30 comments:

  1. sun kirjotukset saa miettimään, mikä on musta tosi hienoa ja arvostettavaa. löysin sun blogin eilen enkä iha tiedä mitä sulle on käynyt ja miksi oot sairaalassa, mutta voin vaan toivoa sulle kaikkea hyvää ja tsemppiä. luin edellisestä postauksesta että et näytä hellyyttä mutta tän kommentin ohella annan sulle ison ja voimaa antavan tsemppi halauksen. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiivistettynä mulla on siis ALL eli (akuutti lymfoblasti/lymfaattinen) leukemia, joka on mennyt vähän liian huonoon jamaan..
      Kaunis kiitos :-)

      Delete
    2. Kirjoita jokin postaus jossa kerrot vähän syvemmin sairastamisestasi? Minua ainakin kiinnostaisi lukea. :)

      Delete
    3. Musta vaan tuntuu, että oon vatvonut sitä aihetta niin kauheesti! Ekaks en halunnut puhua siitä ja nyt en jaksaisi koko syöpää :-D Tää mun sairastamisaikani on aika paljolti usvan peitossa, yksittäisiä ja 'turhia' muistoja, mutta toisaalta erittäin laajoja skaaloja käsittelevä. Että vois tulla supersekanen kertomus!
      Mutta tarkenna ihmeessä mitä tarkotit ni laitan korvan taakse, ok? :-)

      Delete
  2. ihana postaus! niin täynnä eloa!! <3

    ReplyDelete
  3. Kirjotat ihanalla ja upealla tavalla, saat ajatukses välittymään niin hyvin ruudun tälle puolelle!♥ Voimahali ♥

    ReplyDelete
  4. Voi Veera kuinka kauniisti kirjotat..♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. :-) Ihana että miellyttää myös lukijoita

      Delete
  5. Voi miten kauniisti osaat kirjoittaa. Sun blogia lukiessa pistää miettimään, mikä on tärkeetä elämässä, ja miten pienistä ja turhista asioista sitä joskus valittaa. Olet monien ajatuksissa ja rukouksissa, haluan toivottaa sulle paljon voimia ja taistelutahtoa, olet upea tyttö<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Omia murheitaan ei silti sovi vähätellä. Aina on joku, jolla menee huonommin ja niin, kyllä tiiät mitä tarkotan!
      Nöyrät kiitokset ♥

      Delete
  6. Oot paras ja ihana! Tää blogi on aivan loistava, kirjoitat niin hyvin. Sun tekstien kautta ainakin mulle on avautunut ihan uusia näkökulmia elämään. Paljon voimia ja jaksamista, ihanuus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikä! Oikeesti, ihan mieletöntä!
      Kiitos paljon :-)

      Delete
  7. Luin juuri blogisi kokonaan. Kuin myös monet muutkin ovat jo sanoneet, kirjoitat todella hyvin ja olet todella kaunis. :) Blogisi luettuani myös minä näen maailman jälleen hieman eri tavalla kuin ennen. Olet selvästi taistelijaluonne! Pidä tuo asenne! Pidän täällä peukkuja pystyssä parantumisesi puolesta. Lämpimiä ajatuksia sinulle! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihmettelenkin mistä näitä kehuja nyt oikein näin paljon satelee!
      Luonteeni ei tästä miksikään muutu, kiitos :-)

      Delete
  8. löysin sun blogin ja luin sen heti kokonaan läpi! itkin ihan koko ajan. sulla on mahtava blogi ja osaat kirjottaa tosi hyvin& saat sen tunteen välittymään myös ruudun toiselle puolelle. oot ihana ja jaksamisia sulle ihan hirveesti!<3

    ReplyDelete
  9. Voi että joku osaa kirjoittaa kauniisti! Sinulla on suuri ja vahva sydän <3 Hirveästi voimia sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä ihan punastun näistä kohteliaisuuksista jota mulle nyt tuntuu oikeen urakalla putoilemaan!
      Kiitos, kaunis kommentti ♥

      Delete
  10. mun on pakko kysyä, että minkä ikäinen sä oot siis ? :O

    ReplyDelete
  11. on olemassa kaksi asiaa mitkä muistuttaa mua susta vahvasti, nimittäin kauniit silmät ja loistavat valokuvat :-) hurjasti tsemppiä ja jaksamisia! ♥

    ReplyDelete
  12. Replies
    1. Verna, joka ei pysynyt melkein edes hereillä!

      Delete
  13. voi että, tää oli ihana postaus! Sä osaat kirjoittaa niin hurjan hyvin et se tunne välittyy tännekin asti ja pistää miettimää plus noi kuvat! täydellisyyttä! Paljon voimia ja hyvää juhannusta :) !

    ReplyDelete