17 June 2012

Kysymysmerkkiä toisen perään

Mitä ihmettä tälläisessä tilanteessa olisi järkevä miettiä? Haluan elää, mutta en peläten kuolemaa. Ok, mun tilanne ei ole hyvä, mutta mä en tosiaan kaipaa niitä muistokirjotuksia musta ennen kuin mun sydänkäyräni on suora. Tiedän tän asian olevan vaikeaa sulateltavaa paitsi mulle, mutta myös muille. Ei tässä oikein tiedä miten päin pitäisi olisi. Mulla oli suunnitelmia, tai ei vielä heitetä lusikkaa nurkkaan, mulla on suunnitelmia. Mä haluan jättää maaiman jonkun merkin musta, haluan tehdä niitä pikkusia asioita joista nousee hymy huulille myös muille. Jotain ihan pientä vaan mistä mut voi muistaa. Aioin nauttia. Vaikka viikatemies olisi vasta seitsemässadas oveenkolkuttaja niin silti. Jatkan mahdollisuuksien mukaan elämääni kuin ennen. Nyt uskon ihmeeseen. Uskon, että lääkäri heitti mahdollisimman huonoimman ennusteen elinajastani. Kuolema ei tule mulle sattumalta, yhtäkkiä, vaan se tapahtuu pikkuhiljaa. Eikä olo ei ole kuin kuolevalla, joten en kuole nyt. Piste.02
Katriina: 'Ihmeet on todellakin mahdollisia ja mä todella toivon, että luonto parantaa sut.. Tuli mieleen, kun joskus pienenä meidän tietokone hajosi ja halusin korjata sen. Keksin päästäni taikasanat ja leikin velhoa. Piruuttani kokeilin lähteekö kone päälle ja sehän käynnistyi ihan normaalisti! Kerroin ton tarinan siksi, että älä missään vaiheessa luovuta! Yritä uskoa ihmeisiin loppuun asti ♥' Olen saanut paljon voimia antavia sanoja teiltä, tutuilta ja tuntemattomilta. Kyyneleiden läpi mä olen niitä lukenut ja jos te uskotte niihin, munkin on pakko.

Eilen pikkuveli tuli kattomaan mua. En oo ikinä ollut ihminen, joka halailisi ja näyttäisi hellyyttään kovin helpolla. Kuitenkin Franssin tehtyä lähtö sanoin melko tyhmästi 'Annatko halin?'. Hän halasi ja hymyili, eikä tilanne ollut yhtään kiusallinen. Pikemminki lämmin, hyväntuoksuinen ja rakastettu.

76 comments:

  1. Replies
    1. Vaivaantunut ilmeeni kertoo kuinka paljon mä sairaalaklovneista tykkään..

      Delete
  2. Oikein paljon voimia sinulle! Ei kuolemaa tarvitse pelätä, varmasti "verhon" tuolla puolen on jotain parempaa, uskon vakaasti niin. Jokaisen ihmisen jokainen päivä on ennalta määrätty, ehkä sinun aikasi on nyt tai sitten myöhemmin mutta se tulee kuitenkin, niin myös minun ja kaikkien muidenkin. Itse olen löytänyt vakaan rauhan, toivon ja jopa ilon jokaisessa hetkessä Jeesukselta. Se antaa väkevät toivon siitä että elämä ei lopu kuolemaan. Olen myös itse syöpäpotilas ja tiedän täysin miltä sinusta tultuu. Älä luovuta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä siinä on kun en halua vielä tietää mitä tuolla toisaalla on. Haluan ensin selvittää tämän 'vaiheen' elämässäni.
      En luovuta, älä sinäkään. Onnea taisteluusi!

      Delete
  3. <3 ei riitä sanat..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanoja ei aina tarvita. Ajatukset ovat tärkeimpiä :-)

      Delete
  4. Kuule likka, mä uskon että sun elämäs ei pääty tähän! Luin just lehdestä kuinka jollakin miehellä oli imusolukesyöpä parantunut itsestään ilman mitään hoitoja, niin miksei sulla vois? Sä oot vahva tyttö, älä pelkää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihmeitä tapahtuu, kyllä. Silti pelko ottaa suuremman vallan kun haluaisin. Ihmiset kun tuppaavat olemaan pessimistejä.

      Delete
  5. Oon kyllä sitä mieltä ettei ihmeiden aika ole ohi! <3

    ReplyDelete
  6. Mietin kauan mitä kirjottaisin, sanoja vaan ei ole.

    Voimia <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niikun tossa jo sanoinkin, ajatukset ovat tärkeämpiä.
      Kiitos ♥

      Delete
  7. Toivon ja rukoilen puolestasi että kantasolusiirto onnistuu ja saat jatkaa elämääsi...niin kauan kuin on elämää on toivoa♥

    Kunpa tämä runo kietoutuisi ympärillesi kuin käsivarsi ja lohduttaisi sinua. Kunpa tämä runo olisi huone ja hehkuva takkatuli, jonka ääreen voisit käpertyä. Kunpa tämä voisi antaa sinulle niin paljon enemmän. Kunpa tämä runo voisi täyttää toiveesi. Silloin et ehkä enää itkisi. (Henryk Borowski, 17 vuotta)

    -syöpänuoren äiti-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siirto olisi ollut ainoa keino, mahdollisuus, mun parantumiseen, mutta sitä ei voida mulle enää tehdä.
      Kiitän kuitenkin ja lähetän voimia myös sinne ♥

      Delete
  8. Ne kaikkein parhaat halutaan sinne toiselle puolelle ensin. ä uskon että kun kuolee pääsee elämään uudestaan elämänsä kauneimmat hetket ja vielä jotain muutakin. Uskon sellaiseen paikkaan kuin veljeni leijonamielessä nangijalaan. Kaikki tulee ihan varmasti olemaan kaunista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Varmasti on kaunista, hienoja ja muuta kivaa ilman huolia, tuolla jossain. Mä kuitenkin olen elänyt täällä vasta niin vähän aikaa, että työni täällä ei ole tehty. Haluan vielä tietää mitä elämällä on mulle annettavaa.

      Delete
  9. Onha ennenki ihmeitä tapahtunu, niin miksei nytkin! Uskon ja todella toivon sitä, voimia sulle! <3

    ReplyDelete
  10. Oot uskomattoman vahva ja ihana ihminen!♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kommentit, kuten tämä, antaa mulle just niitä tarvittavia voimia.
      Kiitoksia ♥

      Delete
  11. Sä olet uskomattoman vahva noin nuoreksi ihmiseksi. Enkä halua uskoa että sun tiesi on lopussa. Paljon enkeleitä matkaasi ja voimia. Niin kauan kun on elämää on toivoa. <3 Pääseekö vanhaan blogiisi katsomaan vielä jostain?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muita mahdollisuuksia ei oo kun olla vahva. En halua loppuuni uskoa minäkään. Kiitos ♥ Tuo on totta.
      Vanhasta blogistani oon poistanut kaikki postaukset, eikä pääsisi muutenkaan.

      Delete
  12. "Seuraava suuri seikkailuhan kuolema levolliselle mielelle vain on"

    Veera, älä pelkää kuolemaa, mutta usko viimeiseen hengenvetoon asti ihmeisiin <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinänsä kuolema ei pelota, mua pelottaa enemmän mun läheisten tuska ja kärsimys siitä. Mulla on tällää vielä tehtävä, ja mä tiedän sen. Sitä ei voida viedä ennen loppusilausta.

      Delete
  13. En tunne sua ja silti voi itku. Vaikutat niin upeelta nuorelta naiselta ja oot kovin kauniskin <3

    Rukoilen Taivaan Iskältä että Hän vois sut parantaa ja antaa sun elämään voimia ja enkeleitä.

    Tsemppiä ja voimia ja siunausta <3

    ReplyDelete
  14. Oot tosi kaunis ihminen! :)
    Mä haluan uskoa siihen, että sä selviit.
    Oot tosi vahva ihminen, ja hieno idea pitää blogia, varmasti auttaa sinuu itseeki.
    En mä oikein tiiä mitä voisin sanoo, mut tekee miel kirjottaa jotain.. Oon viel ihan shokissa kun vasta löysin sun blogin. Vaikka siis en sinua henkilökohtasest tunne, mut mä rakastan kaikkia! Sä annat muillekki voimia.

    Musta tuntuu, että sut tulee muistaa moni tosi pitkää ♥ hyvällä

    rakkautta, voimia ja lämpöä sinne :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Blogia oon pitänyt jo vuodesta '08 ja se on hirveen terapeuttista, joten miksipä siitä luopuisin tyhmän syövän takia!

      Ihana kuulla, kiitos ♥

      Delete
  15. oot veera mun sankari! Oot ihan älyttömän kaunis ja oon aina ihaillut sun ottamia kuvia :-) oot myös taistelija <3 toivoisin et löytäisin itsestänikin samoja piirteitä. Ps noi klovnit on jotenkin pelottavia :o

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi mitä kehuja! Kiitän paljon ♥
      Jokaisessa meissä asuu pieni taistelija, joka puhkee kukkaan tarpeen vaatiessa. Mulla se vaan tarvi hirveen raskaat uutiset.

      Noi pellet on kamalia! Änkee melkein väkisin huoneeseen ja yrittää piristää vaikka itkis sikiöasennossa peiton alla. Yhteen kuvaan kuitenki lupauduin ;-D

      Delete
  16. Mäkin uskon ihmeisiin, ja oon mun kavereiden kanssa puhunu (Nelli, Matsku, yms.), siitä, että me uskotaan sun selviävän! Ikinä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan, rukoilen puolestasi ♥

    ReplyDelete
  17. Voi ei haha, mun velhotarina päätyi tänne asti :D <3 ihana postaus! T.katriina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musta se oli niin ihana ♥
      Ootko käyttäjäs poistanut? :-O

      Delete
  18. Muista nauttia nyt jokaisesta pienestä asiasta, voimia ihan hirveesti!♥

    ReplyDelete
  19. Oot jotain sanoin kuvaamatonta. Tästä postauksesta nous hymy mun huulille. Sulla on oikee asenne! Oot huikee inspiraatio ja mä uskon ihmeisiin. En voi vieläkään uskoa tätä koko juttua. Ei tällasta sais tapahtuu kenellekään. Ajattelen vaan koko ajan että tää on vaa jokii paha uni, kohta tää loppuu ja saa huomata että kaikki onki hyvin. Omat arkiset ongelmat tuntuu niin pieniltä. Ja älä huoli sut tullaan muistamaan, ei noin mahtavaa tyttöä hevillä voi unohtaa!

    Voima haleja ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jokaisella omat murheensa, omalla mittapuulla. Ei turhaan silti vähätellä omia!

      Kiitos, nätisti sanottu ♥

      Delete
  20. Koska multakaan ei sanoja löydy ni kerron nyt vaan, että sait mut ajattelemaan. Pysy vahvana ♥

    ReplyDelete
  21. Tiedätkö, jokainen meistä lähtee täältä ajallaan, vasta sitten, kun heidän tehtävänsä täällä on suoritettu. Oletko huomannut, kuinka montaa ihmistä olet koskettanut, kuinka moneen sydämeen olet nimesi kirjoittanut? Ehkä sinun tehtäväsi täällä on täytetty...en tiedä onko maailmalla sinun varallesi olemassa vielä jokin suurempikin suunnitelma, mutta turhaan et tänne syntynyt, ja maailmaa olet sydämelläsi jo muuttanut. Ja vaikka matkasi täällä päättyisikin, niin työsi jatkuu ikuisesti. Kukaan ei tiedä tarkasti minne matka viimeisen hengenvedon jälkeen vie, mutta varma olen, että sinä tulet menemään ihmisten sydämiin, joissa teet kaikkia niitä kauniita tekoja, joita et eläissäsi ehtinyt tehdä. Hyvää ja rauhallista matkaa sinulle Toivoo Niina <3

    ReplyDelete
  22. Kun luin näitä sun kirjotuksia ja muiden kommentteja, mulle tuli lähes pakottava tarve sanoa sulle jotain. En vaan oikein tiedä että mitä, mut yritän kuitenkin..

    Niinkun moni muukin on kirjottanu että alkoi itkettämään, nää aiheutti myös mussa samaisen reaktion. Vaikka en tunnekaan sua ja tiedänkin vaan yläasteelta, vanhana tukioppilaanas, niin mä pidän sulle niin isoa peukkua pystyssä kun vaan mahdollista on! Että jos joku ylemmältä taholta kuulee, niin rukoilen sun puolesta. Voimia ja tsemppiä! <3

    ReplyDelete
  23. Mun on kanssa pakko kirjottaa sulle ! Löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten, heti aluksi tuli näin kamalia uutisia tänne joten päätin lukea koko blogin alusta loppuun.. Aivan loistavia kuvia olet ottanut ja kirjottanut niin kauniisti asioista :) Oli aivan kamalaa lukea sitten nämä alkupään jutut, en tiedä mitä sanoisin tai ajattelisin mutta toivon koko sydämestäni että saisit jatkaa matkaa täällä maanpäällä vielä monenmonta vuotta <3 Mutta jos sun aika nyt on lähtee, sä lähdet täältä todellisena taistelijana ja sankarina <3 " Ja viimein sun matkaan,ei pääse saattajatkaan. Ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle " Turvallista matkaa prinsessa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Erittäin kivaisa kommentti, kehuit myös kuviani ja taitoa kirjottaa! Niitä mä rakastan ja niitä mä haluan tehdä, en lähteä. Aikani ei voi olla vielä, niin paljon tekemistä!

      Delete
  24. olet ihana ja kaunis ! <3 rakastan tätä blogia, kuvia, tekstejä; tekstien syvyyttä, todellisuutta ja koko blogin kokonaisuutta !
    voimia sulle ja muista että ihmeitä voi tapahtua, myös sulle (:
    TSEMPPIÄ !

    ReplyDelete
  25. Haluun kannustaa sua vaan taistelemaan eteenpäin. Tahdon voimalla pääsee pitkälle ja sulta ihan varmasti löytyy sitä. Tseppii ! ja voimia taisteluun. <3

    Ihana blogi sulla, kirjoitukset+kuvaukset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä sitä tahtoa löytyy, toivotaan vaan sen riittävän!
      Kiitos noista ♥

      Delete
  26. kuvasi ovat aivan upeita ! sulla on tässä elämässä vielä jokin suuri tarkoitus! ei anneta periksi :) elämää on siihen asti jäljellä, kunnes sydän lopettaa lyönnin, ihmeet ovat vielä mahdollisia ! Oot aivan upee ihminen <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämmösiä kommentteja mä niin tykkään lukea!
      Toivottavasti 'pelkkä' kiitos riittää ♥

      Delete
  27. Voimia oikein paljon taisteluun ♥ minä jotenkin uskon että kyllä sinä tästä kaikesta vielä jollakin konstilla selviät enkä siksi halua alkaa mitään matkoja minnekkään toivottelemaan. Nuo ennusteet on tosiaan aina vain ennusteita, ei mitään totuuksia. Kuten itsekkin sanoit, kaikki on vielä mahdollista ennenkuin sydänkäyrä ei ole suora! Taistele tyttö taistele!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä kuolen silloin kun kuolen, vaikka huomenna porkkanaan tukehtuen tai sitten leukemiaan puolen vuoden päästä! Mikään ei oo vielä kiveen kirjotettu ja henki pihisee kuin ennenkin :-)

      Delete
  28. en sinua tunne, en ole sinua nähnyt, en kuullut enkä blogiasi aiemmin lukenut. kuitenkin sen nyt löysin kuin ihmeen ja ihme se olet sinäkin!tunteita lukeminen herätti mutta en halua sinulle turvallista ja rauhallista matkaa toivottaa minnekkkään muualle kuin elämän tielle sillä sinne sinä kuulut ja varmasti myös jäät. uskon visusti siihen että noin vahvana likkana ei sinua mitkään typerät sairaudet alista. kun luin ihania tekstejäsi ja aluksi mentyäni kaameaan shokkiin aloin ajatella ja tajusin että helkkari!ei tää tyttö mihinkään lähe! toivon että kommenttini ei sinua masenna vaan auttaa ELÄMÄSSÄSI! puristahan nyt kunnolla ja nauti sitten pitkästä elämästäsi jonka uskon sinun saavan! tehtäväsi täällä ei ole vielä tehty joten ei sinulla sen keksimiseenkään kiire ole sillä aikaa sinulla on varmasti! toivon sydämeni pohjasta että saat elää päivän jolloin istut vanhana kurttuisena mummona kiikkutuolissa ja muistella ihanaa elämää, sillä sellaisen sinä saat! Taistele! minä taistelen kanssasi. <3 <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kuulostit alussa ihan meidän iskältä :-D Kommentti ei todellakaan masentanut, päinvastoin! Kiitos siitä ♥

      Delete
  29. Veera. mun on hankala pukee mun ajatuksia sanoiksi. Vaikkei enää olla oltu tekemisissä, niin muistelen aina niitä hyviä hetkiä mitä pienempänä vietettiin:) Oot ihan huippu nainen, ja tiiän että sulla on vielä niin paljon annettavaa! oot taistelija, ja oot tähänkin asti selvinnyt, joten mikään ei ole mahdotonta:) Ihmeitä tapahtuu ja musta sä kuulut näihin ihmeisiin! Oon monet kerrat itkenyt tän takia, sekä kummatkin vanhemmista. Isä oli ihan sanaton, ja en pitkään aikaan o nähnyt sitä niin surullisena:( Äidin kanssa ollaan itketty, mutta silti mulla on koko ajan olo, ettet sä täältä mihinkään lähde! Oot oikeesti ihan huippu nainen, ja tulet aina olemaan! En oikein osaa kirjoittaa enempää, ja tuntuu että tänkin kirjoitin oudosti ja tyhmästi. Ei noin kaunista ja upeaa naista täältä voi viedä! Toivon sulle nyt vaan tsemppiä, oot taistelija, ja me kaikki tuetaan sua!<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Johanna, ja paljon ♥
      Ei sun tarvi kirjottaakaan enempää, ei ollut outoa ja tyhmää! Arvostan.

      Delete
  30. En löydä mitään sanoja sanottavaksi, muuta kuin taistele ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin mä teen! Kursorinakin valomiekka :-)

      Delete
  31. Löysin blogisi vasta nyt mutta mulla tuli kyyneleet silmään! taistele nyt tyttö loppuun asti varmasti kaikki kääntyy hyväksi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No en mä tätä kauaa oo pitänykkään vielä :-)
      Yes, sir!

      Delete
  32. Ihana kuva!! oot muru:) superisti kaikkee hyvää sulle Veera, ja todella tarkotan sitä. Oot huippu<3

    -Emma T

    ReplyDelete
  33. Niin ja vielä:) Jos on Veera jotain mitä voin avukses tehdä, ihan vaik jotain pientä ni toteutan sen mielelläni. Ihan mitä vaan! Niin usein mietin miten voisin sua auttaa. Muista, I'm here!!

    -Emma taaaasss!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Senkin Emma! Oot tehnyt jo kaiken voitavas ja vielä enemmän!
      Oot kyllä aidosti kultasimpia tuntemiani ihmisiä, älä koskaan muutu ♥

      Delete
  34. ompas sulla ihana blogi surullisista ja tunteita herättävistä teksteistä huolimatta. kirjotat tosi kivasti ja kuvat on upeita:) jatka ihmeessä kirjoittamista sillä mitä sitä lopettamaan kun elämää on sinulla varmasti vielä jäljellä monia monia vuosia, sen verran vahva tyttö kun olet! enkä edes kehota taistelemaan sillä sinusta näkyy jo kauas taistelusi määrä!:) sydän kanssasi <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kuulla tekstieni herättelevän tunteita (no onhan aihekin synkkä). Se on yks tavotteistani, vaikuttaa ja saada ajattelemaan!
      Blogia en lopeta ennenku sydänkäyrä on suora! Ihan vaan näiden parhaiden lukijoidenki takia ♥ Nöyrä kiitos

      Delete
  35. waaaautsi mikä blogi!!:) tekstisisi pysäyttävät minut ajattelemaan ja kuvat kertovat paljon. taisteleppas nyt! nimittäin aika vahavalta vaikutat(kun noita pellejäkin olet sietänyt:D) sinussa on asenne ja kaikki muukin kohdallaan, olet auttanut blogisi välityksellä minunkin elämää ja tehnyt siitä antoisamman, kiitos siitä <3 olet super ja tähti, pusuja ja haleja sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tavoite saavutettu - check! Sairaalapellet on kyllä oikeesti ihan hirveita :-( Kyllä mä täällä vielä jonkun aikaa hillun, jos se vaan musta on kiinni!
      Kiitti ♥

      Delete
  36. uutisesi pysäyttivät minut ajattelemaan ja tekstisi vielä enemmän, haluan pidemmittä puheitta sanoa sen että me kaikki taistellaan sinun kanssa! <3 tätä minä kuuntelin ja sinua ajattelin: http://www.youtube.com/watch?v=O1-4u9W-bns&feature=branded

    ReplyDelete
  37. Oot niin uskomattoman vahva taistelija. Haleja ja voimia sulle. :) <3

    ReplyDelete
  38. Uskon ihmeisiin ja toivon sen tapahtuvan sinun kohdallasi. Sinulla on vielä paljon annettavaa maailmalle! <3

    ReplyDelete