Teetä & sympatiaa & juttuja

Clipperin teet, suosittelen. Varsinkin tota keskimmäistä valkosta teetä, joka maistuu vadelmalta. Maistuu, tuoksuu ja näyttää hyvältä. Pääsivät paketit mun maustehyllyyni, ovathan nuo niin kauniita.
Joku päivä minäkin luon jotain vähintään yhtä nättiä, jotain minkä ihmiset laittavat maustehyllyilleen mielummin kuin oven taakse kuiva-ainekaappiin.

Lisäsin Vaihdetaan elämä -postauksen loppuun infopätkän sieltä sairaalalta, jos sitä ette huomanneet. Pääsin pois onneksi jo keskiviikkona ja kotiuduin suoraan kämpilleni. Voimat oli ties missä sairastelun ja vuodelevon jäljiltä, joten muutaman päivän huolehdin vain nukkumisestani. Koska lähdin sieltä keskiviikkona, siirrettiin sytostaattijaksoa jonka piti alkaa torstaina, sunnuntaille eli täksi päiväksi. Auton nokka osottaa pian kohti Turkua ja pysyy siellä neljästä viiteen päivään.
Mua ärsyttää niin paljo se vähäinen aika, jonka kerkeen tähän blogiini käyttämään. Enkä halua tästä mitään sairaskertomusta. Vois kuvitella toisin kun päivät olen kotona saikulla. Tai TYKSissä, mutta niin. Vihdoin eilen pääsin käyttämään kämpilläni nettiä. Niin sen pari tuntia kunnes DNA alko vittuilemaan. Sormet ristissä toivon muutosta tähän kaikkeen ennen kantasolusiirtoa. Aurinko paistaa, maassa on enää muutamat lumikinokset ja kevät saa ilosemman mielen aikaan. Olis jotain mieltä ja intoa kuvailla ulkona kun valoakin riittäis. Jos se ny on tosta netistä kiinni... Mä en sano mitään.
Sitten siirrosta. Mulla on kuulemma todella harvinainen kudostyyppi, joten luovuttajaa oli aluksi vaikea löytää. Pelkäsin just tota harvinaisuutta, koska meijän osastolla oli tyttö samassa tilanteessa ja luovuttajan solut olivat 'ihan sopivat' ja hän sitten menehtyi siihen. Mulla kävi kuitenkin munkki ja Sveitsistä löytyi 38-vuotias naikkonen mulle 'erittäin hyvin sopivaksi' luovuttajaksi! Siirron ajankohdaksi sanottiin 4. tai 11. toukokuuta, jota viikkoa ennen menen osastolle. Viitenä päivänä koko vartalo sädetys ja toivottavasti elämäni viimeset sytostaatit. Jännittää, ei niinkään enää pelota. Ja seuraavat kaksi tuntia vietän autossa miettien, jäikö tähän tekstiin paljon kirjoitusvirheitä. Varmasti nopeiten kirjotettu postaus ikinä.