11 March 2012

Vaihdetaan elämä

Perjantai ja lauantai välisenä yönä postaamattomuudelleni tuli kolmas syy. Olin kotiutunut noin neljä tuntia aikasemmin kämpilleni ku heräsin aivan järkyttävään oloon. Oli kylmä ja tärisin, oli kuuma ja hikoilin. Tiesin, että nyt tuli lähtö. Siis TYKSiin, ei ajasta ikuisuuteen.. Tietty mun kuumemittari oli jäänyt porukoille, joten oli pakko kilauttaa äidille. Kuumehorkassa itkua vääntäen soitin jokasen samassa taloudessa kännykän omistavan läpi, eikä kukaan vastannut. Lopulta sitte sain sen äidin kiinni, joka lupas tulla kattoon tilanteen. Komia 39.5°C kuume mulla oli. Ambulanssikyydillä osastolle pääsin aamuyöstä ja tässä mä nyt kirjottelen.
Kuume on laskenut ja olo ehkä miljoona kertaa parempi. Crp on silti vielä 250 (tulehdusarvo, normaalisti alle 10) ja käskivät varautua viikon mittaiseen hoitoon täällä. Mulla kun just piti olla kymmenen päivän kotiloma. Harmittaa niin simona. Vielä enemmän se, että tämäkin bakteeri on musta ittestä lähtösin. Käytännössä oon puolustuskyvytön jopa itteeni vastaan, eikä kuulemma muuksi pitkiin aikoihin muutu. Se tarkottaa taas sitä, että samanlaisia tapauksia voi tässä kevään mittaan tulla vaikka kuinka. Vähäiset valkosoluni, taistelkaa!
Syy numero kaksi on modeemi. Sain sen joo, mutta en mä tauno tajunnut ettei se nettiyhteys heti ala toimimaan.. Kännykän netti ja osaston tietokone on siis ollu ainoita viestintäkeinoja virtuaalimaailmaan. Tän takia multa on menny ihan kaikki KONY 2012 -jutut ohi. Joseph Kony on vissiin joku paskiainen ja jotain..?
Ensimmäiseksi syyksi sanoisin, että nyt on Nukkumatti kylmästi hylännyt mut. Oon ollut tosi väsy koko viikon. Illalla en silti meinaa saada unta. Joudun ottamaan tupla-annoksen nukahtamislääkettä ja päälle rauhottavan ja silloinkin pyörin sängyssä vielä sen pari tuntia. Sekin ilo loppuu lyhyeen ku herään viimeistään muutaman tunnin päästä, yleensä vessaan. Sitte sitä herään-nukun_2h jatkuu valehtelematta iltapäivään asti. Ei se nyt niin kauheeta oo kaiken tän shaiban keskellä, mutta kun alkaa menemään uni ja todellisuus sekaisin ni ei oo enää hauskaa. Muutenki mun huonossa hapessa olemisesta voi esimerkkinä kertoa marttyyrireissuni Siwaan (matkaa tosiaan öö 100m) jonka päätteeksi kerkesin kupsahtaa ulkotamineissa sänkyyni kun päässä pimeni. Onni onnettomuudessa, kuka mua olis osannut kaivata jos olisin matkan varrelle pyörtynyt. Kissa? Jep. Voitte vaan kuvitella missä mun inspiraationi luuraa. Vois kyllä kaivella netistä jotain vanhempia kuvia tai muuta jota vois postailla. Nää pelkät tekstit on tylsiä!
Se siitä, toivottavasti siellä toisella puolella voidaan paremmin ja hei, kattokaa mun uus kursori! Jos ette muuta hienoo siitä löydä ni voitte ainaki tussautella kuvissa mua revolverilla päähän :-D

EDIT 16.03.// Diagnoosi on verenmyrkytys. Crp oli lähteny yhtäkkiä nousuun. Eilen se oli 320 ja nyt antibiootin vaihdon myötä 270. Kipulääkettä menee jatkuvana suoneen ja Oxanestia muutaman tunnin välein. 'Oxanest saattaa aiheuttaa korostuneen hyvänolon tunteen (euforian) ja potilas saattaa tulla siitä riippuvaiseksi.' Olo on päänupissa ku pöhnäsellä, mutta kivut on ja pysyy. Nukkuttaakin mut joudutaan jollain litkuilla, suonensisäsesti sekin. Ekan kerran herättyäni yöllä en ookkaan enää varma näänkö unta vai oonko hereillä. Sama jatkuu aika pitkälle aamuun ja torkahtelen ihmeellisiin paikkoihin. Lisäks oon lihonut neljä_vitun_kiloa lauantaista?! Tuli pikkuitkut aamupuntarilla. Lääkärin mukaan se on pelkkästään nesteiden ja noiden lääkkeiden syytä, en oo meinaa syönyt paljo paskaakaan. Paitsi lehtisalaattia, voisin elää sillä, rakkaus! Ei oo enää kauheen kivaa.. Pääsen kotiin ehkä 25. tai 26. päivä.

8 comments:

  1. Jaksamisia! Vähä kiva tää uus kursori :D

    ReplyDelete
  2. Replies
    1. Yritetään :> Lääkärin mukaan oon toipumassa erinomaisesti!

      Delete
    2. Oijoi Veera, ihana uutinen! :-) I LIKE!! <3

      Delete
  3. sanoit joskus formissasi että tykkäät david guettasta, kai tulet hänen keikalleen elokhyyssä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Arvaa kuin kateellinen oon mun kavereille jotka sinne meenee! Ite en voi liikkua julkisilla paikoilla (varsinkaa jos on noin paljon ihmisiä) infektioriskin takia + pääsen kesäkuussa vasta kantasolusiirrosta kotiin, joten en oo missään elämäni parhaimmassa kunnossa.. :-(

      Delete