01 April 2012

Virvon varvon

PhotobucketJoskus sitä kaipaa hermolomaa. Mä menin ja otin sellasen maalle, mummulaan. Iso talo ja oma rauha. Suuri osa ajasta meni nukkuessa. Mutta mikäs siinä, eikö se ookkin loman tarkotus, rentoutua. Sain mietittyä mieleisessäni paikassa kunnolla, selvittää päätä. Keksin paljon kirjotettavaa. Mulla on maailmalle niin paljon sanottavaa etten tiedä mistä alottaa. Nyt alotan siitä, että kerrostalon kolmio on aivan liian pieni tän kokoselle perheelle, vaikka se esikoinen asuisikin välillä naapurikaupungissa. Kohta on onneksi valmiina oman kodin remontti, josta meinasi jo tulla ikuisuusprojekti. Ehkä viikon päästä. Sitten saankin kirjottaa rauhassa paikasta riippumatta. Terveisin sisaruksieni silmät selkäni takana.
Lopettaa voisin taas siihen, että sain Kinder -munasta virtahevon. Kohtalon ivaa, sanon mä. Just nyt voisin sanoa sitä omakuvakseni. Peiliin kattoessani en tunnista itteeni. Taitaa olla ihmiset oikeessa sanoessaan mun olevan ainoo ihminen, joka ei vielä oo hyväksynyt sitä tosiasiaa, että oon sairas. Kohta on toukokuu, kantasolusiirto ja sitten alkaa tervehtyminen. Ehkä musta tulee vielä ihmisen näkönen. Se virtahepo on silti aika söpö.

10 comments:

  1. Oot ain ollu ihmisen näkönen, kaunis sellanen :3 PS Oliks se virtahepo sellane puhallettava?! xd

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oon ihan alien :-(
      PS Se oli sellanen pikkunen kova, karvapeitteellä tmv!

      Delete
  2. Sulla on aivan ihana blogi O.o

    http://carpediemabovo.blogspot.com/

    ReplyDelete
  3. Hei miten saat ton Youtube-palkin tollaseks valkoseks? Tai ku nykyään ne palkit on sellasii tyhmii u know? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. En saanu tähän liitetty sitä html-koodia, mut sen verran osaan neuvoo et upotuskoodissa muutat 'embed' kohdan tilalle 'v'!

      Delete
  4. Tätä samaa kyselisin, luin kyllä edellisen kommentin mutta miten saat ton youtube jutun kokonaan valkoseks? ei siis sellaseks mikä se on ennen ollu :)?

    ReplyDelete
    Replies
    1. http://bloggeriniksitjavinkit.blogspot.com/2012/04/9-kuinka-saan-youtubepalkin-valkoiseksi.html

      Delete
  5. sä oot kaunis !:-)

    ReplyDelete