22 April 2012

Ramasee vaihteeks

Minä 14, pian 15-vuotiaana. Tuskin kukaan olis uskonut mitä puolen vuoden sisällä voisi tän kuvan ottamisen jälkeen tapahtua. Photobucket
Ja sitten 25. tammikuuta 2011 mun maailma romahti. Sain diagnoosin akuutista lymfaattisesta leukemiasta. Kun tää syöpä yllättäen uusi hiukan ennen uuttavuotta, oli mun jaksaminen totaalisella koetuksella. Uhosin tekeväni itselleni jotain, luulin selviäväni sillä yhdellä alkuvuoden iskulla vasten kasvoja. Mut tässä mä vielä oon ja aioin olla, kauan, vaikka psyykkisen terveyden lisäksi meni fyysinen. En mä edes tiedä miks mä kirjotan tämmöstä postausta. Olis kuitenkin niin paljon sanottavaa. Kirjotustila loppuis kesken ja teksti olis sekavuutta, jos mä päätäni tähän alkaisin tyhjentämään. Niin kliseiseltä kun se on jokaisen sairauden kohdalla kuulostaakin, ei tätä käsitä ellei näissä ympyröissä tiivisti pyöri. Saan olla niin onnellinen mun äidistä, joka mun kanssa aina osastolla on ja ymmärtää parhaiten, näkee mut huonossa kunossa ja auttaa mua automaattisesti kuin pikkulasta, kun en nöyränä halua pyytä apua. Kavereille yritän olla terve. Mun verbaalinen arkku ei keksi tarpeeks hyvin kuvaavaa lausetta sille kuinka imarreltu ja liikkuttunu mä mun ystävistä oon. Miten ne on ottanut tän asian vastaa ja saan just sitä toivottua normaalia kohtelua mutta mun jaksamisen ehdoilla. Ehkä tää Inhimillisen tekijän jakso olis parhaiten kuvaava tätä fiilistä. Tunnen Vernan ja hänen ajatukset on eniten samalla aaltopituudella tästä aiheesta. Toi on ainoota viedomatskua minkä aikana oon itkeny. Katsokaa, jos vähänkään kiinnostaa.
11. päivä ens kuuta mulla on kantasolusiirto, yks vaarallisimmista operaatioista mitä ihmiselle voi tehdä. On alkanut taas pelottamaan. Nykyään en tykkää puhua mun sairaudesta, enkä ota sitä ilmi kuin tarpeen vaatiessa. Sääliä en halua, vaan kirjottaa mun elämästä at the moment ja tätä se on. Mä en mitään muuta halua kun parantua ja elää normaalisti, vaikka se ei enää koskaa täysin mahdollista ookkaan. Ilman lääkitystä kuitenkin, sen mä lupaan.
Niikun otsikko kertoo, ramasee vaihteeks, kiitos lääkkeet, joten formspring ja kommenttiboksi on käytössä.

Nadia Ali - Rapture (Avicii remix)

8 comments:

  1. Must on mieletöntä et kirjotat tästä tänne,ja vielä just niillä sanoilla jotka on päällimmäisenä mielessä. Huh, pidän sulle peukkuja koko ajan! Oot Veera ihana :3

    ReplyDelete
  2. En nyt kommentoi omalla nimellä, mutta pakko kommentoida tätä silti. Oon seuraillu sun blogia melkein alusta asti, muistan ajan jollon et vielä sairastanu leukemiaa. Siinä mielessä osaan kuvitella miltä susta tuntuu, ku oon itekki sairastanu masennusta. Mutta tota syöpää.. Ei voi. Kaverin 3v. pikkuveli sairasti pari vuotta sitten leukemian, sille tehtiin luuydin siirto ja sen avulla se selvis. Katoin tuon sun linkittämän jutun yle areenasta ja itku meinas päästä! Ei sitä voi tajuta tommosta jos ei oo ite kokenu, mut nii. Oot ihanan olonen, kaunis tyttö. Pidä kiinni siitä mitä sulla on, usko unelmiin ja tulevaisuuteen, kaikki kääntyy vielä hyväksi! Hurjasti tsemppiä tohon kantasoluhoitoon ja paranemisia.♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonyymit kommentit on silti yhtä tervetulleita! Hurjaa että oot näin kauan jaksanut mua seurata.
      Kiitos paljon, toivotaan niin ♥ Sinne myös :-)

      Delete
  3. Seurasin yhdessä vaiheessa sun blogia, sit jotenki se katon. nyt alan kyllä taas kun sen löysin! ^^ oot urhee tyttö, keep going!

    Ootko nähny elokuvaa Sisareni puolesta? Jos et, niin suosittelen. Se kertoo tytöstä jonka sisko sairastaa leukemiaa. Itku siinä kyllä tulee mutta voisin katsoa sen uudestaan ja uudestaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan ku muistaisinki sut!
      Kirjan olen lukenut ja leffaversiota oon yrittänyt metsästää - tuloksetta.

      Delete