Valkoinen rakkaus

Jotkut lääkkeet, muun muassa kortisoni, lisää ruuan himoa ja nälän tunnetta. Kaupassa on juostu mun toiveiden mukasesti ja nälästä olen saanut pyhäpäivinä kärsiä. Osastolla tää on harvinaisen tuttua hommaa ja siellä sanotaankin 'pääasia että joku maistuu'. Yleensä se on jokin yksi ruoka tai ruoka-aine. Mikään muu ei kelpaa, pelkkä ruoka x ja sekin yleensä monta päivää. Eräs söi kuulemma vuoden ketsuppia. Vanhat lempiherkut ei enää anna samaa makunautintoa kun esimerkiksi sytostaatit muuntavat makuaistia. Sairastumisen jälkeen tavallinen maitosuklaa ei ollut mun herkkua niinku ennen, se ei vaan maistunut enää miltään. Eilen kotiin päästyäni menin ruokakauppaan ja kuitin loppusumma näytti 7.35€. Se sisälsi vain viisi Pandan valkosuklaalevyä. Jep, tässä syön toisiksi viimeisintä levyä loppuun. Eipä mun masuun oo oikeen muuta mennytkään. Nyt mä kirjotan tätä postausta siksi, että ulkopuoliset näkevät leukemian/syöpien muitakin puolia, en vain valkosuklaan ylistämiseksi. Voi olla, että tämän tapasia tulee lisää!

On myös pienen maininnan paikka. Nimittäin tuo nuori herra karvakasa, joka myös Nestorina tunnetaan, kuvan taka-alalla, vietti eilen ensimmäisiä synttäreitään! Pieni vauva hän silti aina mulle tulee olemaan ♥ Joskos kuitenkin alkais pikkuhiljaa rauhottumaan aka aikuistumaan...

Sitä kutsutaan euforiaksi

Luomet lupsahtelevat ja katse lasittuu eteeni. Sormen liikkeet hidastuvat ja toiminta ihmisen kovalevyllä verkastuu. Säpsähdät huomatessasi sinun olevan vielä hereillä. Pieni hymyn häivähdys tavottaa sun huulet kun tajuat nyt olevan hyvä. Nyt on hyvä olla. Levollinen ja raukea olo, hieman höpökin. Sä istut osaston sängyllä ja oikeassa polvessa on elohiiri, mutta se ei haittaa. Keskiviikko 20. päivä kesäkuuta on yhtä suuri kuin yksinäinen valaiseva katulamppu muutoin pimeän metsätien varrella. Mietitään kaikki yksikin, pieni tai suuri, kiva tai enemmän kiva, asia pian jo kuluneelta päivältä. Laitetaan se repeatilla viereen hiljaa ja rauhottavasti pyörimään. Opitaan hetki kerrallaan nauttimaan jokaisesta eletystä päivästä. Edes siitä pienestä hetkestä, edes sen hieman. Näin on hyvä nukahtaa ja ihana herätä, kun taas saa illalla miettiä päivän hyvän asian.

Mun päivän valo oli tänään Verna.

Kysymysmerkkiä toisen perään

Mitä ihmettä tälläisessä tilanteessa olisi järkevä miettiä? Haluan elää, mutta en peläten kuolemaa. Ok, mun tilanne ei ole hyvä, mutta mä en tosiaan kaipaa niitä muistokirjotuksia musta ennen kuin mun sydänkäyräni on suora. Tiedän tän asian olevan vaikeaa sulateltavaa paitsi mulle, mutta myös muille. Ei tässä oikein tiedä miten päin pitäisi olisi. Mulla oli suunnitelmia, tai ei vielä heitetä lusikkaa nurkkaan, mulla on suunnitelmia. Mä haluan jättää maaiman jonkun merkin musta, haluan tehdä niitä pikkusia asioita joista nousee hymy huulille myös muille. Jotain ihan pientä vaan mistä mut voi muistaa. Aioin nauttia. Vaikka viikatemies olisi vasta seitsemässadas oveenkolkuttaja niin silti. Jatkan mahdollisuuksien mukaan elämääni kuin ennen. Nyt uskon ihmeeseen. Uskon, että lääkäri heitti mahdollisimman huonoimman ennusteen elinajastani. Kuolema ei tule mulle sattumalta, yhtäkkiä, vaan se tapahtuu pikkuhiljaa. Eikä olo ei ole kuin kuolevalla, joten en kuole nyt. Piste.
Katriina: 'Ihmeet on todellakin mahdollisia ja mä todella toivon, että luonto parantaa sut.. Tuli mieleen, kun joskus pienenä meidän tietokone hajosi ja halusin korjata sen. Keksin päästäni taikasanat ja leikin velhoa. Piruuttani kokeilin lähteekö kone päälle ja sehän käynnistyi ihan normaalisti! Kerroin ton tarinan siksi, että älä missään vaiheessa luovuta! Yritä uskoa ihmeisiin loppuun asti ♥' Olen saanut paljon voimia antavia sanoja teiltä, tutuilta ja tuntemattomilta. Kyyneleiden läpi mä olen niitä lukenut ja jos te uskotte niihin, munkin on pakko.

Eilen pikkuveli tuli kattomaan mua. En oo ikinä ollut ihminen, joka halailisi ja näyttäisi hellyyttään kovin helpolla. Kuitenkin Franssin tehtyä lähtö sanoin melko tyhmästi 'Annatko halin?'. Hän halasi ja hymyili, eikä tilanne ollut yhtään kiusallinen. Pikemminki lämmin, hyväntuoksuinen ja rakastettu.

Kopiontia suoraan facebookistani

▲ Mä haluan nyt kertoo kaikkille julkisesti tän ja pyydän, että ymmärrätte, jos en pysty vastaamaan mm. viesteihinne keskushermoston toimimattomuuden takia. Nyt on käynyt niin, että mun elinaikani on korkeintaan enää pari viikkoa. Ja ei, tää ei oo mikään paska läppä. Kiitos kaikkille, jotka ootte tukenu ja ymmärtäny mua parhaanne mukaan ♥ Ajatus ei nyt enempää mulla luista.

▲ On ihan jees, että tyypit kirjottelee musta muistokirjotuksia kun mä kuitenkin olen elossa. Sitten perässä kehotetaan mua elämään nää päivät täysillä ja nauttimaan. Ristiriitasta? Ei se ihan näin mee.

▲ Arvostan kyllä kaikkia mua muistaneita, mutta ettekö vois pyytää esim. vanhoja juttuja anteeksi silloin, kun ne oli ajankohtasia, ei vasta nyt pakon edessä ettei vaan jää kaivertamaan.

EDIT 22.06.// Pari viikkoa on siis huonoin ennuste ja se heitettiin mulle karkeasti kun olin huonoimmillani. Mun veriarvot on kuitenkin ihan superit verrattuna että sairastan verisyöpää eli ei mun loppuni lähipäivinä kyllä pitäis tulla! Tietty porkkanaanki voi tukehtua, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin. Homman nimi on siis mun käsittääkseni se, että mua ei voida enää parantaa hoitojen puremattomuuden takia ja hoitamattomaan leukemiaanhan kuolee. Tiedä sitten kauanko elän vielä, kai tässä voi vuosikin vierähtää, mutta mä en nyt halua enkä edes muista ajatella toto asiaa koko ajan, vielä ei ole luovutettu! Kuolema tulee hitaasti huomaten ja mulla on ihan normaali olo. Elän niinku tähänkin menessä oon elänyt, enkä halua niitä muistokirjotuksia vielä keneltäkään! Ihan sama asia kun mä kirjottelisin niitä teille. Jokanen kuolee, mulla nyt sattuu olemaan karkee ennuste omastani. Tuun paljon ilosemmaksi kannustavista kommenteista, joita onneksi enemmän tuleekin ♥

Weirdo

Kuvasin kämpästäni parit ruudut yllä näkyvän filmikameran kautta. Pitäisi hankkia filmiä ja tesmata toimiiko tuo äitini, oliko se nyt, rippi- tai ylioppilaslahja. Sormet ristiin pelittämisen puolesta! Ja kyllä, vessani ovea koristaa Mona Lisa.

EDIT// Kamera olikin kuulemma joululahja.. hehs

Onni on uudet kengät

En muista, että oonko täällä blogin puolellakin ihmetellyt mun jalkojen mystistä kasvamista. Monta vuotta ollut jo se vanha tuttu 38, mutta syksyllä jouduin jättämään monet lempikengät kaappiin ahtauden takia. Tän vuoksi oli pakko uudistaa kenkäkokoelma täysin. Menin jopa kuukauden päivät vaaleanpunasilla Reinoilla kouluun (nolo) kun odottelin Dr. Martensien saapumista. Mulla on naurettavan pieni kenkävalikoima koska a. Jalka tosiaan kasvo yhtäkkiä kokoon 39 ja b. Niiden pitää olla kivat, ei ihan kivat. Harvoin löydän kenkiä jotka on 'pakko saada'. Torstaina mulla oli labrakäynti Turussa ja tarkotus oli sen jälkeen mennä pikashoppailulle ja syömään äidin ja veljen kanssa. Mä menin Skopunkteniin ota 3 maksa 2 -tarjouksen perässä ja tommosia kuvissa esiintyviä pareja löyty. Nyt mullakin on omat pikku läskipohjat!
T. Räkäpää

Haastetta

-Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their "tagger" and post it on their blog.
-Then, choose 11 new people to tag and link them in your post.
-Create 11 new questions for the people you tag to answer.
-Don't tag back to the person who has already tagged you.

Kiitos kuuluu Tannille!

[1] Lempielokuvat? Ne unohtuu aina kun kysytään :-D mutta ainakin Millenium -trilogia, Twilight -saga (minä joka vannoin etten ikinä katso), Sisko tahtoisin jäädä, Slummien miljonääri, Toy storyt, Black Swan, American Piet... [2] Lempijäätelö? Lakritsi ja Ben & Jerry's chocolate fudge brownie [3] Tykkäätkö jääkahveista? Kahvi in my ass. En. [4] Missä maissa olet käynyt ja haluaisit käydä? Oon käynyt Espanjassa, Virossa ja Kreikassa. Haluisin mennä ainaki Amerikkaan ja Ruotsiin, oikeestaan kelpais melkein mikä maa vaan. [5] Muoti-ilmiö, jota et ymmärrä? Nyt vai? No öö valkoset pitsishortsit jollakin jolle ne ei sovi :-D En tiiä! [6] Käytkö paljon kirppiksillä? Silloin kun liikun lähistöllä niin kyllä. En sitten paljosta tiedä. [7] Kierrätätkö? Vaatteet ja useimmat tavarat kirpputorille tai sukulaisille/kavereille ja pullot palautan tietty koska oon köyhä, muuten en pahemmin. [8] Maailman paras herkku? Se, mitä tekee hirveesti mieli ja sitten saa sitä! Juustokakku on ainaki all-time-favourite. [9] Urheiletko mielestäsi tarpeeksi? En tosiaan! En oo koskaan ollu urheilullinen ja nyt en edes pystykkään. [10] Minkä hintainen t-paita on mielestäsi kallis? Tuskin mä ostaisin yli 50€ maksavaa, aika tapauskohtasta silti, never know. [11] Minkä merkkinen puhelin sulla on? Samsung... Ja siitä puhelinhommasta sen verran, että ostettiin mulle tämmönen kämänen Samsungin kosketusnäyttö väliaikaseks. Odotan että iPhonesta ilmestyy se uusi malli, eli todennäkösesti syksyyn.

Oon superduper tylsimys, enkä haasta ketään. Tyyliin kaikki tän on tehnyt, enkä jaksa keksiä kysymyksiä. Kiitti moi.

Pikkusisko

► Tehosekoitin - Hetken tie on kevyt
► Tehosekoitin - Maailma on sun

Uliuliuli

Kun uni ja todellisuus menevät sekaisin, tiedän nukkuneeni liikaa mutta huonosti. Mä nään paljon unia, yleensä unieni tapahtumat sijottuu tulevaisuuteen. Mietin paljon tulevaisuutta ja 'sit ku...'. Mulla on liikaa aikaa. Liikaa aikaa miettiä, pelätä. Mitä jos sitä tulevaisuutta ei koskaan tule olemaan. Tuntuuko kuolema miltään. Tuleeko se vähitellen vai yhtäkkiä. En halua tietää sitä vielä moneen vuoteen. Carpe diem – ja vitut. En osaa.

Fiilistelijälurjus

Torstaina harjotin hyväntekeväisyyttä, perjantaina menin TYKSin kautta porukoille kotiin, lauantaina haettiin mulle uus sänky ja sunnuntaina pyysin kyytiä Nakkilaan. Isäpuoli kysyi 'Mitä sä teet siel yksinäs?' ja mä kohautin olkapäitäni vaikka oikea vastaus olisi ollut 'Elämäntapataiteilen'. Oon aika lurjus. Jo eilen mä kuitenkin päätin, että tänään tää lurjus oikeesti tekee jotain. Missiona oli ostaa hiirimatto, 01 tussi ja selvittää missä on Nakkilan Vammaiset. Hiirimattoa ei löytynyt, joten jatkan Bruno Marsin naaman raiskaamista. Tussi löyty joo ja Vammasetkin, josta lähdin kakkosen köyhempänä ja Leviksen 501 rikkaampana!
Mulla oli jo entuudestaan kahdet iskän vanhat jotka oon jo pätkässy shortsimittaan ja kääntänyt lahkeet. Koska ne on miesten mallit, ne on rennot ja vyötärö nousee korkeelle. Ihan lemppareita! Noi uudet on naisille joten ne on istuvammat, niistä taidan ihan lahkeet repiä ja rikkoa. Mulla ois tarkotus alkaa keräilemään ja tuunailemaan noita. Se, että miten on vielä vähän auki ja ihan yksilökohtasta. Jotkut jätän ihan naturelleiksi. Värjäilen, vaalennan, leikkelen, lisään ja poistan juttuja... Siinä mulle mieleinen kesätyö. Mun käsityövimmaa ei yhtään helpota tää kauhee inspiraatio ja äidin uus ompelukone!

► Adele - Rumour has it

Kotihiiri täs moi

Mun piti tänään mennä kiertämään ympäri Nakkimaata. Heräsin kuitenkin noin tunti sitten joten suunnitelmat jääköön maanantaille. Olis ollu vähän ideoita hihi. Tänään en sitten tee mitään, saatika poistu luukustani mihinkään, korkeintaan lakkaan kynteni. Ja tilaan Skinssin toisen tuottarin kun se ei perseen nostoa vaadi. Huomenna yöksi Turkuun ja jos sais sitten kaverin houkuteltua kebabseuralaiseksi lauantaiks ja haettua Nestorin hoidosta. Pitää elää hetkessä. Suunnitelmia on silti hyvä olla varalla taskussa.

► Pariisin Kevät - Kesäyö

Ahdistus

Sillä välin kun muut pitää kisakatsomoa television vieressä, mä piirrän mielummin. Paljon ajatuksia, intoa ja inspiraatiota kaikkeen, mitään en kuitenkaan tunnu saavan aikaseks. Miesmuistiin pahin ahdistus just nyt. Pitäiskö ostaa uusia tusseja. Liika kriittisyys itseään ja omia tuotoksia kohtaan ei ole mulle hyvästä. Temestaa ja Diapamia kielen päälle ja kynä käteen, ehkä saan jotain aikaseks. Mä en oo tehnyt mitään väärä vaikka pää sanoo niin. Oksettaa.

Sanavarastoni avain hukkui

Jopa kahden kuvan postaus, onpa musta tullut hurja. Kuitenkin, Verna lahjoi mua kivoilla jutuilla. Mukana tuli myös pieni kirja täynnä aforismeja. Lahjuksia kivempi juttu oli kuitenki tän tytön hymy ja piristävä vaikutus. Tiedättekö kuinka from ass välimatka on. Haaveilen tulevasta, kesästä, jälleennäkemisestä. Tiedättekö mitä se merkkaa. Mulla on yhä mahdollisuus parantua. Mitkä fiilikset kuulla edellä mainittu lause. Uusiminen tuli puskista ja se oli paska mäihä. I am a fighter but one day I will be a survivor.

Nappaa pahat uneni

Iloa on pienet asiat. Tänään sitä on aamupala kotona, yksin, hyvin nukutun yön jälkeen. Aina ei tarvitse tapahtua mitään maata mullistavaa, että mun suupielet nousis ylöspäin. Ristiriitaista edellisten kirjoitusten kanssa? Ehkä.

Nämä vaikeat ajat ovat auttaneet minua ymmärtämään entistä paremmin, miten äärettömän rikas ja kaunis elämä on kaikissa muodoissaan. Ja että monet huolenaiheemme ovat täysin merkityksettömiä. -Isak Dinesen
Hoitosuunnitelma on hieman epäselvä vielä, mutta pääasia että saan olla myös kotona.

Vankila

Päivä 02

klo 07.32
Herätettiin aamupalalle. Dafuq? Pitää tottua.

klo 12.34
Äiti tuli. Hoitaja pakkottaa syömään ja juomaan. Serkku lähetti itse tekemänsä valokuvakirjan Nestorista ♥ Superihana, tuli hyvä mieli.

klo 15.40
Äiti meni. Tylsää. En osaa olla yksin. Haluan nukkua. Odotan ensin, että ruoka tulee. Muuten joudun keskeyttämään uneni.

klo 16.17

ja lisäksi se kaivattu päiväuni.

klo 20.21
Oon ihan kamalan itkuherkällä tuulella. Katson vain ulos ja mietin mitä mä voisin tehdä sairaalassa olon sijasta ja meinaa silmät kostua. Pitääkö mun tosiaan käydä näin pohjalla, että rupean arvostamaan elämistä. Ja nimenomaan elämistä, tää ei sitä ole. Ulkona on kaunista.

Päivä 01

klo 10.52
Miksi mun huuleen sattuu ja se on turvonnut? Ei jumalauta, oon imeny ittelleni fritsun huulen sisäpuolelle nukutuksen aikana. Uus ihonalainen kanyyli sattuu. Siirryn aikuispuolelle. Jännittää.

klo 11.30
Sattuu. En saa kipulääkettä.

klo 14.42
Kolmihanakanyylista repsotti joku juttu. Hoitajat puhuvat hepreaa. Yrittävät korjata tilannetta. Vesi valuu silmistä ja hoitaja kysyy 'Sattuuko kovin?'. Kyllä, ja itkettää. Kutsun tätä kidutukseksi.

klo 16.00
Söin kurkkua. Itkettää.

klo 16.42
Hän ei tulekkaan tänään. Oli hajonnut lääkärin soitosta. Anteeksi äiti, olet jo surrut tarpeeksi.

klo 17.37
Tämän piti olla päivä -7 ja siirron 0. 'Huonoja uutisia' sanoi lääkäri ja astui peremmälle. Kertoi möröistä joita oli löytynyt selkäydinnäytteestäni. Leukemiani oli uusinut. Siitä on nyt ehkä tunti, en tiedä, ajantaju on mennyt. Siirtoa ei voi tehdä päivänä joksi se suunniteltiin, joten tässä huoneessa oleskelen yli kuukauden päivät. Tulevaisuus on hämärää. Olen ameeba, itkettää. En tiedä onko mulla mahdollisuutta parantua, selviänkö mä. Ennuste huononee. Haluan kotiin.

klo 20.13
Rakkaani kärsii. Ja syypää olen minä. Kamala tunne. Haluan halata jokaista joka on mua joskus surrut, jokaista joka on mulle jotain kaunista joskus sanonut. Verbaalisesti olen kykenemätön antamaan vastausta teille.

klo 21.02
Pienet asiat menettää merkityksensä.

I'm off to Turku

Kortisoninaama lähtee osastolle 015 TYKSiin. Mulla on 11. päivä allogeeninen kantasolusiirto ja noin kuukausi siellä menee. Pelottaa enemmän ku koskaan. En oikeen osaa sanoo mitään järkevää tähän väliin. Wish me luck! Ja noi rastit mun rinnassa on sädehoitoon keuhkosuojia varten.

Päivitän niin usein kuin mahdollista, omasta kunnosta riippuen, kuulumisia, merkintöjä, havaintoja ja muuta. Tämä lähinnä itseäni varten, julkinen päiväkirja sanoisinko, sillä jälkeenpäin nämä päivät tulee olemaan sumun peitossa, nimim. kokemusta on. Aiemmin sanoin etten halua tästä blogista mitää sairaskertomusta. No, nyt tästä kai tulee semmonen kunnes olen taas kotona.

Ala-astekiksit

Vappu menee munkuraisten ja Pommacin kanssa. If I was a meme, I would be forever alone. Simakin kiellettiin, en ois halunnukkaa!!! Ei vaan, tää on nyt tätä kaiken ylimääräsen kontaktin välttelyä. Paitsi eilen poikkeus sääntöön ja kävin kaupungilla ostamassa parit tarpeelliset. Vaaleanpunanen velourinen oloasu, jossa muistutan erehdyttävästi pientä sikaa ja alusvaatteita neonväreissä. Uudet valkoset Converset nyt oli pakko ostaa tilalle kun edelliset saivat hyvän kodin Eeviltä. Ekan tuotantokauden Skinssistä tilaan tänään koska en sitä ehtinyt etsiä Porista. Isäpuoli toi laivalta mukin, jota salaa olin halunnut. Tämä jääköön ensimmäiseksi ja viimiseksi Muumimukikuvaksi tässä blogissa. Tämän illan siivoon, pakkaan ja stressaan. Haluan olla yksinäisen mummelin musta kissa ja kehrätä.

Sitä sun tätä

[1] Tätä ette ikinä arvaa... mut nää on mun mausteita! Joo o. [2] Mun kämppis (kakkapää) sai eilen tiputettua nätin laskosverhon lattialle? [3] Mun HD-, laajakuva-, taulutelevisio. Kyllä tosta kelpaa Ismo vs Mikael -matsia kattoa. [4] Paskanuudeleita mistä tulee vaan nälkä. No, oli tarjouksessa.

Tohveli kun olen, jaksoin ladata vaan Poladroidin tälle koneelle. Sen takia lapsettaa -kuvat ja kuvatekstit. Keskittyminen ei riitä, Windowsissa on niin eri systeemi. Plussana oon väsy aikasen herätyksen takia kun oon tottunut muuten nukkuun puoleen päivään. Eilen siivosin kämpän lattiasta kattoon, en malttanut mennä nukkumaan ja aamulla mulla oli sädehoidon suunnittelu. Koin pienosia kauhun hetkiä siellä. Koska koko kehon sädetyksessä joutuu olemaan noin kolmen vartin verran paikoillaa, jouduttiin mua mittailemaan ja merkkailemaan muunmuassa patjan teettämistä varten.
En todella oo sinut hoitojen aiheuttamasta painonnousun kanssa ja tiedostan vallan hyvin, että sitä painoa on kertynyt ihan liikaa. Mutta kun mitta mahtuu just ja just sun mahan ympärille, ei paljon naurata. Alipainon ylärajoilta ylipainon alirajoille ja ruokatavat kääntynyt päälaelleen reilussa vuodessa. Syön tälläkin hetkellä, nolottaa myöntää. Sairaalan kanttiinissa, taaskin syödessä, mulle tuli kuitenkin aika tsemi päälle tajutessani että tää rumba alkaa ens viikon perjantaina. Syövälle knockout ja sen jälkeen mä alan hoitaan henkistä puolta kuntoon. Kättä päälle.

► Kid Cudi - Darkness be rising